31. toukokuuta 2014

Lyhythihainen tunika (ONION 2047) Laululintu trikoosta


ONNEA KAIKILLE KOULUNSA LOPETTANEILLE, 
VALMISTUNEILLE JA MUILLEKIN JUHLITTAVILLE!!

Tänään oli tärkeä päivä, 
sillä kummityttöni
valmistui ammattiin.

Visio oranssista vaateyhdistelmästä kummitteli siitä saakka, kun Laululintu trikoon näin eli noin samoihin aikoihin, kun saimme kutsun kummitytön juhliin. Täytyy sanoa, että tällä kerralla meni tiukille. Viimeinen tikkaus ommeltiin noin tunti ennen juhliin lähtöä...



Trikoo kangas Laululintu (luomulaatuinen)
1-värinen singletrikoo, nro 424 oranssi

KANKAAN MENEKKI: 
1m kuosikangasta
9cm 1-väristä kanttaustrikoota (2x 4,5cm:n suikale kankaan reunasta reunaan) 

KAAVA
ONION 2047: tunikamekko
Koko L

Kaavan muokkaus:
- Takakappale on leikattu taitteelta eli siihen ei tullut saumaa
- Hihan pyöriötä on madallettu hieman (alkuperäisessä kaavassa on rypytys)
- Takakappaletta on pyöristetty helmasta ja takahelma on pidempi kuin etukappaleen helma
- Tunikan leveyttä on kavennettu alaspäin mentäessä per puoli n. 2cm (jos tekee mekon, leveys saa olla kaavan mukainen, jotta tulee väljyyttä)


Muuta huomioitavaa:
- Muotolaskokset etukappaleella on täydellisellä paikalla, ei tarvitse muuttaa
- Tunikan pituus on edestä n. 75cm
- Hihan pituus 25cm



 1-värisellä oranssilla singletrikoolla sain iloa ja eloa tunikaan 
kanttaamalla pääntien, hihansuut sekä alahelman.
 1-värisen oranssin sävy sopii laululinnun oranssiin mainiosti

Tässä kuvassa näkyy myös tunikan takahelman pyöristys ja pituus.
Tunika on hieman pidempi takaa kuin edestä.





Visiooni ei pelkkä Laululintu trikoo riittänyt vaan piti olla lisää oranssia. 
Seuraavaksi tulossa siis jotain 1-väristä oranssia, 
jota tässä kuvassa hieman näkyykin... 
Siitä lisää ensi kerralla.





ONNEA VIELÄ KERTAALLEEN KUMMITYTÖLLE!!

28. toukokuuta 2014

Yöpuku (paita+housut) Lillestoff Polizei trikoosta

Keskimmäinen poikani on kevään aikana pyytänyt uutta yöpukua, 
pitkähihaista ja -lahkeista. 
Nyt vasta sain tänne blogiin saakka kuvia, 
kuukauden verran tämä yökkäri on ollut valmis ja päässyt pojan suosikkeihin.



KANKAAT, Kestovaippakaupasta
Kuositrikoo: Lillestoff Polizei
Raitatrikoo: Trikoo kangas raidat, ruskea
Kotimainen resori, nro 112 oranssi

KAAVA:
Kwik SEW kaava K3017 (löytyy täältä)
Koko: 10v
Tämä kaavasetti on 8-14-vuotiaille
Samaa kaavaa on saatavana myös koossa 4-7vuotiaille täällä.
Kaava on todella hyvä ns. peruskaava, jota aion käyttää ja hyödyntää lasteni perusvaatteita tehdessä.


Raitakuosin hihoihin ja housuihin otin 
kuosikankaan rosvon vaatteista: ruskea-valko raitaa.

Ja ei sitä kyllä koko ajan jaksa poseerata.
Eikö välillä voisi hyppiä?!

ZADAA!!

Kun hetken purkaa energiaa hyppimisellä, on hymy herkässä :)

26. toukokuuta 2014

Hihaton tunika äidille silmukka trikoosta

Kiva ommella aikuisten vaatteita!
Äitienpäiväksi tekemäni tunikan (täällä) jälkeen halusin ommella 
äidille jotain muutakin vaatetta: tässäpä hihaton tunika

Vähän jännitti tunikan etukappaleen muotolaskosten ompelu, sillä en ollut ommellut muotolaskoksia varmaan sitten 90-luvun. Hyvin onnistui ja tähän kuosiin laskokset sopivatkin itse asiassa tosi hyvin.


KAAVA:
Moda 3/2014
Malli nro 1 Hulmuhelmamekko
Koko 44

Kaavaan tehdyt muutokset:
- kaavan korkeus etukpl hartialta alahelmaan: 73cm + kääntövara 5cm
- kaavan korkeus takakpl hartialta alahelmaan: 75cm + kääntövara 5cm
- etuhelmaa pyöristetty hieman
- takahelmaa pyöristetty runsaasti
- SUURIN MUUTOS: jotta saadaan aikaiseksi A-linjainen tunika, kainalon alta sivusaumaa levennetään alaspäin mentäessä niin, että alareunassa leveyttä on kaavaan nähden lisätty 7cm eli yhteensä 4x 7cm = 28cm helman kokonaisleveyteen lisää



KANKAAT: Kestovaippakaupasta
Trikoo kangas mini zig zag: silmukka pinkki-tumma luumu
1-värinen singletrikoo: 644 luumu


Kankaiden menekit:
Silmukka kuositrikoo: 85cm
1-värinen kanttaukseen: 6cm





24. toukokuuta 2014

Pitkät villasukat eli polvivillasukat

Olin jo pitkään haaveillut pitkistä ja ohuista villasukista, jotka saa vaikka pillifarkkujen päälle tai vähän löysempien farkkujen alle lämmikkeeksi.

Tarvikkeet:
Drops Fabel sukkalankaa
2,5mm sukkapuikot

Sukat on neulottu omalla ohjeella, mutta kuitenkin ihan perusmallisena sukkana. Pitkään mietin sukkien aloituksen silmukkamäärää. Päädyin luomaan 60 silmukkaa (langan tiheys 26s/34krs = 10cm) puikoilla nro 2,5mm.

Varsi on neulottu 2o, 2n joustinneuleena. Neuloin niin pitkät varret, että ylettyvät hyvin polviin saakka. Kantalappu on neulottu vahvistettuna, sukan terä sileänä (samoilla 60 silmukalla kuin aloituksessakin) ja kärjen kavennukset sädekavennuksena.

Eipä ole sukkia näkynyt valmitsumisen jälkeen. Taisivat mennä "parempiin jalkoihin" eli nuoremmalle tyttärelle. Eli edelleen olen villapolvisukkia vailla...




22. toukokuuta 2014

Pusero digitaaliprintti trikoosta









Haluaisin osata virkata - tai osaanhan minä, mutta ei vain tule virkattua.
Onneksi nykyään saa vaikka minkälaisia digitaalisia kangasprinttejä, 
joista yksi päätyi puseroksi itselle.


Viskoositrikoo, digitaaliprintti vinopylväät
Joustocollege, nro 646 rypäle
Farkkutrikoo, tumma farkku 

KAAVA: Joka Tyypin Kaavakirja, perus pusero
Koko L
KAAVAAN TEHDYT MUUTOKSET:
- Hihan pituutta muutettu lyhyemmäksi
- Hieman lisätty väljyyttä paidan 

Legginsit, oma kaava, jota pitää muokata. 
Tai nyt on oikeastaan aika hankkia ihan valmiskaava legginseihin...
Joko Minikrea tai Kwik Sew...


1-värisellä kankaalla saa kivaa rytmiä kuviolliseen kankaaseen.
Ihan hauska tällainenkin versio, jossa selkä on 1-väristä kangasta.
Joustocollari sopii yllättävän hyvin myös ohuemman
viskoositrikoon kanssa yhdisteltäväksi, suosittelen!

Myös pääntien kanttaukseen käytän usein joustocollaria.
Erityisesti ohuisiin kankaisiin se tuo jämäkkyyttä pääntiehen.


Heh, paljastuipas nyt, että kuvat on otettu jokunen aika sitten:
hengitys höyryää ja hieman lunta vielä maassa.
No, parempi myöhään...

15. toukokuuta 2014

Pitkähihaiset paidat Angry Birds trikoosta

Meidän poitsujen haaveena on ollut jo yli vuoden Angry Birds KALSARIT.
En millään malttanut uutta isoa kangasta pikkuisiin kalsareihin käyttää, joten....
...ei näistä kalsareita tullut, paidat kylläkin :)


KANKAAT: Kestovaippakaupasta
Trikoo kangas Angry Birds, Greige (grey+beige = greige)
Trikoo kangas tähdet, oranssi ja harmaa
Kotimainen resori, 112 R appelsiini
RIBBI resori, keltainen

Kankaiden menekit:
- Angry Birds trikoota isomman lapsen paidan korkeuden verran (n. 80cm)
- Tähdet trikoota hihan pituuden verran (50-60cm)
- Kotimaista trikoota 10cm
- Ribbi trikoota 30cm

KAAVAT:
Ottobre eli OB kevät/kesä 2000
Mallinro 26: trikoopaita
Vanhemmalle pojalle koko 152/158cm
Nuoremmalle pojalle pienennetty samaa kaavaa "vähän joka puolelta"


Pääntie on tällä kertaa trikoosta kaistaleella.
Onnistui aika hyvin!
Peitetikkisauma on kuosikankaan puolella.

Tähän puseroon kokeilin hieman pidempiä resoreita hihaan, jotta saisin paidalle lisää käyttöikää. Valmis resori piti mukamas taittaa ensin kaksinkerroin,  mutta onkin vissiin poitsun kädet venähtäneet talven aikana niin paljon ettei kääntövaraa tullut yhtään. Onneksi tein pidemmät resorit, sillä muuten tämä paitahan olisi siirtynyt suoraan pikkuveljelle. Ja sekös olisi harmittanut :)


VELJESRAKKAUTTA PARHAIMMILLAAN...
Isoveli on ihq...
Ja on se pikkuvelikin ihan jees...

11. toukokuuta 2014

Raglan tunika äidille MINIKREA 70207 kaavalla

HYVÄÄ ÄITIENPÄIVÄÄ RAKAS ÄITI!!!



Vihdoin sain toteuttaa äitini toiveen: tunika jostain raikkaasta kankaasta.

Ja mikäs muu nuorekkaalle 70-vuotiaalle äidilleni sopiikaan paremmin kuin 
Trikoo kangas All Stars. Mehän ollaan koripalloperhe!!!

Kuvassa tunikan alla on toinen paita, tunika on itsessään lyhythihainen, mutta näin äitienpäivänä oli viileät kelit niin alle jäi toinen paita.


KANKAAT: Kestovaippakaupasta
Trikoo kangas All Stars, tumma violetti
1-värinen viskoositrikoo, väri nro 598 mariini

All Stars trikoota tunikaan: 80cm
1-väristä viskoositrikoota: 40cm

KAAVA: 
MINIKREA kaava 70207: raglan tunika aikuiselle
Koko M

Kaavaan tehdyt muutokset:
- hihan pituutta lyhennetty kesätunikaan sopivasti
- alahelmaan tehty pyöristystä

Muuta huomioitavaa kaavasta:
1. Ehkä hivenen saa helman leveydestä napsasta pois alas päin mentäessä, jos käyttää tämän laadun trikoota (laskeutuvammasta viskoositrikoosta jättäisin kyllä tämän leveyden näin).

2. Pääntien rypytyksen tein ihan tavallisella ompelukoneella (suora ommel, piston pituus 6) kahdella vierekkäisellä ompeleella. Sitten vain lankojen päästä vedetään ja rypytetään tasaisesti. Yllättävän helppo oli sitten ommella rypytyksen päälle pääntien kanttaus, sen tein peitetikkikoneella. Seuraavalla kerralla ehkä 5mm leveämpi pääntiekaitale olisi hyvä niin ei tarvitsisi purkaa rypytyslankoja ollenkaan (nyt jäi paikka paikoin näkyviin ja nehän oli purettava).

Tässä kuvassa näkyy vielä hyvin tuo helman pyöristys takaa.
Kiva, helppo ja nopea kaava toteuttaa. 
Kaavalla tulee tehtyä tunikoita varmasti enemmänkin.


10. toukokuuta 2014

Tuubihuivi neuloksesta

Elämäni ensimmäinen tuubihuivi on nyt valmis!

Mikä siinä nyt niin vaikeaa oli, en ymmärrä. 
Tai noh, olihan siinä pähkäilemistä.....
Piti miettiä leveys ja korkeus,
 miten ommellaan, 
millainen sauma laitetaan, 
pistetäänkö pitsiä...


KANGAS, Kestovaippakaupasta
Meleerattu neulos, turkoosi (tämä väri loppuunmyyty, muita värejä jäljellä)

Kangasta meni huiviin täysleveästä kankaasta 75cm.
Huivi on taitettu puoliksi sekä pituus- että leveyssuunnassa.
Tämä ohut neuloslaatu sopii tuubiksi loistavasti.

Turkoosi pitsi on omasta varastosta.
Pitsi on ommeltu huivin sauman päälle.

Ihan ei putkeen tämä tuubi mennyt, vaatii siis lisäprojekteja, mutta hyvä alku tämä nyt on.

Varmasti tulee käyttöön sekä tämän kevään kylminä päivinä vielä, mutta ensi talvena töissä ihan varmasti tämän ihanan neulosmekon kanssa, kun ovat samasta kankaastakin. Tunikamekosta lisää täällä.

5. toukokuuta 2014

Pitkähihainen tunikamekko paisley kukat trikoosta


Matkavaatteet esittelyssä, nro 7:

TUNIKAMEKKO JA PITKÄT CAPRIT



KANKAAT, kaikki Kestovaippakaupasta:
TUNIKA:
Uusi 1-värinen singletrikoo, nro 313 keltainen

PITKÄT CAPRIT:
1-värinen viskoositrikoo, nro 598 mariini 

Kankaanmenekki tunika: 1,2m kuositrikoota, 40cm keltaista trikoota
Kankaanmenekki caprit: 1m

KAAVAT:
TUNIKA:
Joka Tyypin Kaavakirja, perus paita, muokattu kaava:
- Yläosa kokoa L
- Alaosa kokoa XL
- Helmaa kohden reilusti leveyttä lisää
- Pituutta +20cm lisää
- Takahelmaan pyöristys

Malli on Joka Tyypin kaavakirjasta peruspuseron kaava, johon olen tehnyt yllä mainitut muutokset. Kaavan olen kerta toisensa jälkeen uudelleenpiirtänyt, jotta sitä on mahdollisimman helppo käyttää ja muuntaa kunkin kankaan kohdalla. Helman pituus ja muoto tulee leikatessa fiilis pohjalta tai käyttökohteen/-tarpeen mukaan. Tällä kertaa tuli reissulle "iltamekoksi" pidempi malli ja kaarroke takahelmassa menee polvitaipeeseen saakka.

Hihan pituutta olen moneen kertaan myös muuttanut. Nyt kaavassani on merkinnät eri pituuksiin, jos joko kuosikangasta on liian vähän tai hihakangasta on vain tietty määrä. Hihan sauma on paras olla juuri kyynärpään yläpuolella, mutta mikä tahansa siitä ylöspäin käy myös.

PITKÄT CAPRIT:
Vanhoista shortseista piirretty kaava, johon täytyy tehdä hieman muutoksia
tai sitten pitää piirtää jostain kaavalehdestä kokoaan uusi malli.
3cm kuminauha vyötäröllä, johon myös täytyy miettiä uutta "patenttia".
Caprit on ommeltu aiemmin, ei postausta, mutta lisäkuvia on täällä.



Pitkähihainen tunikamekko on omiaan hellepäivän jälkeen, 
kun kroppa on kärvähtänyt ja ihoa kuumottaa. 


Peitetikkisauma on pääntiellä, hihassa (keltaisen trikoon puolella), taskupussin suulla sekä taskupussin kiinnitysreunassa. Taskut teen nykyään niin, että etukappaleen puolelle ei tule erillistä taskupussia vaan pelkkä kanttaus reunalle riittää. Taskupussi tikataan peitetikkisaumalla etukappaleeseen kiinni joko oikealta tai nurjalta puolelta riippuen haluaako oikealle puolelle korostetun tikin (eli peitetikkisauman nurjan puolen) vai ei. Tällä kertaa tuli oikealle puolelle suora ommel. Kun ohuessa trikoossa on vain yksi taskupussin kangaskerros, ei se tuo paksuutta lisää itse vaatteeseen.

Hihan tehosteväri keltainen väri tuo tunikaan iloistuutta sekä ryhtiä. 
Tällä kertaa hihan pituus onnistui hyvin.

4. toukokuuta 2014

Perus T-paita tyttärelle: kevätraita viskoositrikoo


Lomavaatekokoelma nro 6:

TYTTÄRELLE "SAMISTELU" T-PAITA



KANKAAT, kaikki Kestovaippakaupasta:
T-PAITA:
Viskoositrikoo kevätraita, turkoosi - kuosikangas
1-värinen singletrikoo, nro 841 vaalea turkoosi - pääntien ja hihansuiden kanttaukset
CAPRIT:
1-värinen singletrikoo, nro 011 valkoinen 
(caprit on ommeltu aiemmin, ei postausta)

KAAVA:
Ottobre eli OB kevät /kesä 2000
Mallinro 26: trikoopaita
Koko 152/158cm, pituutta lisätty +5cm




Ommeltuani itselleni aiemmin postatun vesiputouspääntiellä olevan topin (postaus täällä), toivoi tytär lomavaatekokoelmaansa ns. samisteluteepparin eli samasta kankaasta olevan vaatteen itselleenkin. Toiveena oli ihan tavallinen T-paita, kun aiemmin samasta kankaasta pinkkinä versiona oli valmistunut jo t-paitamekko (postaus täällä).



"Pakollinen" lomakuvakin lopuksi.
On se t-paita kyllä vähän sivuosassa tässä kuvassa :)